OYY eli Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen yhdistys ry hakee uusia jäseniä hallitukseen! OYY:n hallitus valitaan vuodeksi kerrallaan keväällä järjestettävässä vuosikokouksessa. Hallituksen muodostavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 2-8 jäsentä sekä enintään 3 varajäsentä. Jäsenten valinnassa on pyrittävä siihen, että he edustavat eri tieteellisiä suuntauksia.
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää oikeusnormien ja yhteiskunnallisten ilmiöiden keskinäisen vuorovaikutussuhteen (oikeussosiologian) tutkimusta ja sen tulosten hyväksikäyttöä opetuksessa ja päätöksenteossa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys muun muassa järjestää kokouksia, esitelmätilaisuuksia, seminaareja, harjoittaa tiedotus-, julkaisu- ja kustannustoimintaa sekä toimii muilla vastaavilla yhdistyksen tarkoitusta edistävillä tavoilla. Vuonna 2022 hallituksen tehtäviin kuuluu myös yhdistyksen vuosijuhlan järjestäminen.
Tehtävästä kiinnostuneiden jäsenten odotetaan osallistuvan aktiivisesti hallituksen kokouksiin, joita pidetään noin 6 kertaa vuodessa Helsingissä tai etänä. Jäseniltä toivotaan myös innostusta ja reipasta otetta muiden yllä mainittujen tehtävien hoitamiseen yhdessä hallituksen jäsenten kanssa. Tehtävästä ei makseta palkkiota.
Yhdistys päättää valittavista jäsenistään vuosikokouksessa. Vuosikokous järjestetään ma 21.3.2022 Tieteiden talon väistötiloissa osoitteessa Aalto-yliopisto Töölö, Runeberginkatu 14-16 (Sali A311). Tieto vuosikokouksesta ilmoitetaan myös yhdistyksen verkkosivuilla.
Lisätietoja OYY:stä, hallitustoiminnasta ja hallituksen järjestämistä keskustelutilaisuuksista löytyy osoitteesta: https://oyy-ry.fi/. Tehtävästä kiinnostuneiden toivotaan ottavan yhteyttä hallituksen puheenjohtajaan ennen 13.3.2022.
Lisätietoja hallitustoiminnasta antaa:
Anna Hurmerinta-Haanpää, puheenjohtaja puheenjohtaja@oyy-ry.fi