Oikeutta-blogi on OYY ry:n sekä Demla ry:n julkaiseman Oikeus-lehden blogi. Oikeutta-vierailijablogaukset antavat äänen eri alojen asiantuntijoille. Kirjoitukset eivät edusta Demlan, OYY:n tai lehden kantoja, vaan ovat kirjoittajiensa ajatuksia ajankohtaisista yhteiskunnallisista ja oikeuspoliittisista asioista teemoista.
- Demla järjesti viime keväänä Oikeuspoliittisen seminaarin, jossa oli keskiössä kansalaisyhteiskunnan tilanne. Kansalaisyhteiskuntaa koskevat kehityskulut ja niiden merkitykset jäävät helposti laajemman oikeudellisen keskustelun ulkopuolelle.
- Maailma muuttuu kovaa vauhtia. Ilmastonmuutos, luontokato, väestön ikääntyminen ja julkisen talouden velkaantuminen haastavat hyvinvointivaltion perusrakenteita. Samaan aikaan osa oikeustieteestä nukkuu Ruususen unta ja pitäytyy tiukasti omassa traditiossaan vilkuilematta sivuilleen. Oikeustieteen täytyy kuitenkin muuttua maailman muuttuessa. Siitä onkin jo monia merkkejä. Tarvitaan ensinnäkin tieteenalojen rajat ylittävää yhteyshakuista tutkimusta. Pelkkä oikeustieteen sisäinen näkökulma ei ole riittävä, vaan tarvitaan monitieteistä tutkimusta yhteiskunnan haasteisiin vastaamiseksi. Toiseksi tarvitaan eri oikeudenalat ylittävää lainopillista tutkimusta ja oikeudellisen teorian kehittämistä vastaamaan paremmin muuttuviin olosuhteisiin.
- Suuri osa suomalaisesta tiedejulkaisemisesta tapahtuu yhdistystoiminnan piirissä ja se perustuu usein yhdistysten vapaaehtoisuuteen ja kiinnostukseen mahdollistaa tieteellinen keskustelu suomeksi tai ruotsiksi mitä moninaisimmilla aloilla.
- Susanna Lundell ja Maija Helminen Oikeutta-blogissa: Vankeja ei ole kuultu aiemmin lainvalmistelussa.
- OYY ja Demla etsivät kirjoittajia Oikeus-lehden blogiin!